Jotain 1990 lukua

Ei jaksaisi näitä hommia enää tehdä. Se kauppiaskin sanoi, että sä olet väärällä alalla kun möin sille ylimääräiset ruisleivät. Silloin kun ajoin jakeluautoa. Se oli silloin kun jotain oli jäänyt taas kesken. En mä enää muista mikä minusta olisi pitänyt tulla isona? Peruskoulu juuri ja juuri läpi. Äidinkielen numerot aina kymppiä tai ysiä muut täyttä paskaa. Ammattikoulu nukkumalla läpi ajoneuvoasentajan linjalta. Päivääkään en töitä tehnyt sillä alalla. Armeijassa ajoin rekkakortin, ehkä miehistyin vähän. Sitten tuli joku päähänpisto, iltalukiota jonkin aikaa. Sekin jäi kesken, en kirjoittanut koskaan. Paitsi paperille hulluja juttuja.

Mansikoita lähdin poimimaan Suonenjoelle teini-iässä serkkupojan kanssa. Isä joutui lähettämään rahaa, että pääsen kotiin. Muutaman päivän jälkeen poimin vain yhden vakan päivässä. Sillä sai ruoan ja katto pysyi pään päällä. Rahat loppuivat kesken, kun kävin Suonenjoen mansikkapaikalla katsomassa Eppuja ja tyttöjä. Sorbusta juotiin ja vartuttiin. Ei minusta olisi rehelliseen työhön. Olisihan se jo tuolloin täytynyt ymmärtää.

Lapsuus nyt, se ainoa Kuin naarmu polvitaipeessa Vain puhallus ja pois se on Saapuu nuoruus levoton Kuinka joka solulla Voi kannatella kipua Elämä on juhla- Samuli Putro_  

Lakeus ja jakeluauton kuljettaja

Tyrnävältä leipomolle on matkaa noin 60 kilometriä. Soitto vaan leipomon tomeralle Vapulle, joka tiesi leipomisesta kaiken. Hän oli leipomon aivot. Sain luvan Vapulta ja kaupat lukkoon kauppiaan kanssa. Puseroon hiipi ajatus myyntimiehestä. Jos laskuihin ei oteta sitä kun naapurin traktori kauppias näki jo 14- vuotiaana minussa orastavan kauppamiehen.

Pyysi minua kesätöihin torille myymään kananpaskaa. En lähtenyt, en ollut vielä valmis ainakaan omasta mielestä. Maalasin mielummin hänen talon. Otin työn vastaan kun naapurin ukko naljaili, että uskaltaako naapurin poika laskea maalaustyöstä urakan? Vituiksihan sekin meni. Laskeskelin homman muutaman päivän mittaiseksi ja siinä meni se koko kesä. Jäi kesäiset kuumat päivät ja telttayöt. Olisi voinut jo silloin päästä sormella vähän kokeilemaan kylämme isorintaisinta tyttöä. No se jäi sillä kertaa. Naapurin kauppias antoi kuitenkin muutaman satasen urakan päälle hyvän miehen lisää, varmaankin säälistä. Kaupan päälle sain sähköiskuja juuri maalatusta paloportaasta. Oli naula osunut sähköjohtoon. Silloin opin, että pitää uskaltaa pyytää enemmän. Tai oppia tehokkaammaksi.

Näppäily virhe taas leipomolla, 7 laatikkoa ruisleipää ei ole sama kuin 17 laatikkoa. Ja mä möin sille kauppiaalle ne loput. Huomenna ne olisi kuitenkin ollut hevosen ruokaa. Kun ajoin jakeluautoa jäin monesti kahvittelemaan kauppiaiden ja työntekijöiden kanssa pitkin maakuntia. Ja kuormat oli aina myöhässä. Joskus nukuin pommiin. Ei mun fysiikalle käynyt, että leipomolla täytyy olla jo aamuyöllä viiden aikaan. Mutta jotain opin, opin tulemaan juttuun ihmisten kanssa.

Tyrnävä on pieni kylä. Ei siellä syödä niin paljon ruisleipää, että sinne kannattaa sitä nuppi turvoksissa roundata. Mutta näitä aakeita laakeita on siunattu elämän kalleimmalla lahjalla, elämällä. Nämä pottupellot ovat ruokkineet nälkäisiä jo vuosisatoja. Peltoa silmänkantamattomiin. Siinä on ollut vakoa kynnettävänä. Ja satoa saatiin jos halla ei korjannut. Osansa lakeuden kasvuun voi selittää myös tänne voimakkaasti levinnyt laestadiolaisuus. Rehellisyys, Ahkeruus ja yrittäjyys. Synnyin lahjaksi saatu nöyryys ja vaatimattomuus.

Nuoruus on seikkailu suunnaton 

Ne reppuuni pakkasin, kun takapotku tanikalla lähdin viimeisen kerran kotipihasta. Yhdeksän lapsisen perheen vanhimpana. Takapenkillä putkikassi, räsymatto ja lipasto. Kaikki muu saatiin tyttökaverini vanhemmilta. Ne oli rikkaampia ja mä rakastuin heidän tyttäreen, väärään sellaiseen. Meidän perheessämme rakastettiin ja heidän perheessä arvosteltiin. En ollut anopin kanssa oikein samaa pataa mutta tytär oli kuin mansikka. Koulun kohdalla kumi paloi viimeisen kerran. Ei enää heristäisi nyrkkiä koulun reksi jalkapallokentältä. Se oli viimeinen muistikuva kotikylästä sillä erää. Seuraava muistikuva on, kun pakkailen muuttolaatikoita ja kihlasormus pyörii ihan hyvin pitkin katua letkunpuistossa. Sitä ei löytynyt enää, se oli jo toinen kerta. Ensimmäiseltä sain opit petihommiin ja poikuus meni. Toisen kanssa jo vähän hellyyttä kai se oli rakkauttakin. Mutta molempien kanssa pantiin ihan huolella. Elämään oppimisen vuodet, testosteroni täytteiset. Se kai oli sitä hullua nuoruutta ilman mitään vastuuta. Ei minusta olisi vielä vastuunkantajaksi, onneksi ei tullut lapsia. Ei ihan vielä.

Opintojen loppusilaus Häät ja suuren kakun leikkaus Riisi kirkon portailla Ja kuukausien riitoja Pettymysten kihlarengas Vierii ylämäkeenkin, kas Elämä on juhla- Samuli Putro- 

Pulla-auton ratissa tapahtuu...

Ajelin jakeluauto edelleen ja ilmoittauduin myynnin ja markkinoinnin koulutukseen. Etäopiskelua työn ohessa. Se oli silloin 2000- luvun taitteessa vielä outo juttu. Rekan ratissa luin läksyjä ja vasemmalla kädellä käärin sätkiä. Joskus mukaan lähti leipomon tyttö, jonka kanssa hengailin jonkin aikaa. Toisinaan jakeluauto saattoi ajautua jonkun metsäautotien varteen ja ikkunat olivat huurussa hetken. Rööki paloi ratissa taukoamatta ja rokki soi. 

Enhän mää sitäkään ihan loppuun klaarannut mutta pääsin myymään käytettyjä autoja. Kaikkihan mulla oli jäänyt kesken tähän mennessä mutta tämä ei. Möin autoja seitsemän vuotta kahdessa eri autoliikkeessä noin‪ 2500–3000 kappaletta. Silloin tiesin, että myyntityö on se mitä teen loppuelämäni. Olin semmoinen keskiverto käytettyjen autojen kauppias, mutta halusin paremmaksi. Siinä ne vuodet vierivät kuunnellessa jo kymmenennen kerran Veijon avioerot ja kuukausien ryyppyputket. Tai sen leskirouvan vuodatukset, kun Pena oli lähtenyt Irman matkaan jo viime vuosituhannella. Mutta kaupat syntyi aina vakioasiakkaiden kanssa. Piti vain jaksaa kuunnella ne jaaritukset uudestaan ja uudestaan. Automyyjät ovat kaikki käyneet semmoisen psykologi koulun, että oksat pois. Ei niitä opita korkeakouluissa.

Kyllä tämä kotiolot voittaa! Kohti myyntityötä...

 "En ole vielä koskaan nukkunut niin huonossa hotelissa, että kotiin ois ikävä"  ( Lainaus Samuel Julchuin seniorilta, Isä vainaaltani )

Kotona pinna oli lyhyempi ja lyheni koko ajan lisää. Kotona oli helvetti irti, lapset varttui ja mä kuuntelin asiakkaiden murheita isossa hallissa. Pitkiä päiviä ja viikonloppuja näyteltiin. Näyteltiin näyttelemisen ilosta. Aina joku uusi automalli tuli markkinoille. Moottoritiellä moikattiin emännän kanssa kun vastaan ajettiin. Se oli vuoronvaihtoa. Hän vei ja mä hain lapset tarhasta. Ei siinä muuta sitten oikein kerennyt. Ruuhkavuodet vieri ja mentiin välillä sumussa. Olin aika paska isä varmaan? En semmoinen särmä. Semmoinen hetkessä eläjä enemmänkin.

Muhkuraisen sängyn kautta Lipui lantioiden lautta Reittiä epätasaista Voi itkeä myös onnesta Pappi kastoi esikoisen Paremmin nyt laittaa voi en: Elämä on juhla - Samuli Putro-  

 Ei mulla ole ollut muuta sanottavaa lapsilleni kun, että olkaa omia itsejänne ja henki on tärkeämpää kun materia. Siinä kai ne opit oli. Jotain samaa jorinaa mitä Isäni minulle puhui. Nyt ne molemmat on jo nuoria aikuisia. Tytär tullut minuun, ihan kauhea säätämään ja sähläämään. Poika hillitty ja rauhallinen. Kumpaan lie tullut? En mä ole niissä huomannut mitään kauhean poikkeavaa, normaaleja nykynuoria. Samat vinkeet kuin kaikilla aikaisimmalkin sukupolvilla. Tosin.....

Jonnet ei muista Kaisaniemee
Ei muista mikä lienee
Lyhenne KOP
Jonnet ei muista lainkaan Kikkaa
Ei vaikka sattuis klikkaa
Sukkulan Venukseen
Jonnet ei muista tribaleita
Ei kivun sirpaleita
Kun korvii venytin
Jonnet ei muista aamukampaa
Eikä kuka onkaan
Mika Jenytin - Samae Koskinen- 

Autokauppaa 

Sitten tuli ne vauhtivuodet. Luulin olevani voittamaton, kuningas. Liian paljon myytyjä autoja ja liian vähän nukuttuja öitä. Autokoijari, lipevä huijari, myyntimulkku, Riippui keneltä kysyi? Asiakkailta, kavereilta, vai siltä työpaikkamme ihme hyypiöltä? Muijalta ei kannattanut kysyä. Vastaus oli aina sama, "täysi mulkku". Liian pitkäksi venyneet illat milloin minkäkin Vakuutusyhtiön tai rahoitusyhtiön iltamissa. Saatana se otti voimille ja väsytti. Mutta ego pullistui. Autokauppaa krapulassa, autokauppaa nousuhumalassa ja autokauppaa laskuhumalassa.

Olin myynyt autoja tarpeeksi. Ja hoksasin ettei minulle tämmöinen käy. Seisoskella hallissa päivät pitkät, että joku tulisi kaupoille. Liian pitkäveteistä minulle. Odotella asiakkaita ja patsastella kravatti ojossa vaihtoautomyymälässä. Mä menisin mielummin asiakkaan luo. Viimeisin esimies oli täysi mulkku ja mä sain tarpeekseni. Sanoin itseni irti kun vitutusmittari meni yli. Työkaverit oli ihan huippuja ja meillä oli hyvä meininkin silloin ku oli hiljaisempaa. Ja sitä hiljaisuutta todellakin oli ihan kyllästyimiseen asti. Katsella suuren lasin läpi kun lumihiutaleet leijuu maahan, töissä vittu jo isäinpäivänkin! 

Automyyjinä oli mitä erikoisempia tyyppejä. Viereisessä kopissa istui kaveri joka oli koko ajan reissussa ympäri maailmaa. Hakkasi tietokonetta kun hullu ja varaili matkoja mihin milloinkin. Sitten meni myyntijohtajan koppiin ja sanoi, et nyt mä lähden taas reissuun, otan vapaata. Silti se möi eniten autoja ja sillä oli ihan järkyttävän hyvä muisti. Se hullu osasi kaikki vaihtoautohallin autojen rekkarit ulkoa ja suurimman osan kännykkänsä numeroista. Pakko olla vähän autisti? Sekin kyllästyi siihen pöjöttämiseen ja lähti myymään vetokoukkuja. Sillä hommalla se sitten rikastui ja teki miljoonia. Mutta aina jalat maassa tyyppi. Ei noussut kusi päähän. Se oli myös semmoinen ole ihminen ihmiselle kaveri. Edelleen törmäillään aina silloin tällöin ja juttu lentää.

Ei mulla ollut tietoo mitä mä tekisin? Korkeintaan pieni käry? Mä en ole yleensä jäänyt vatvomaan. Jos joku on alkanut pännimään lähden eri suuntaan. Tai vaikka vapaaseen pudotukseen. Niin nytkin. Ajattelen, että kyllä elämä kantaa. Sitten aloin myymään lämpöä ihmisten koteihin. Mutta siinä välissä möin mainosteippauksia, jobbasin autoja ja tein kiinteistövälittäjän hommia hetken. Möin kaikkea mitä vain myydä voi.

Siihen aikaan mulla oli vielä kaverin kanssa yritys. Käytettyjen autojen kauppa. Semmoinen pieni. Ostettiin autoja nipussa isoimmista taloista ja jobbailtiin niitä. Silloin opin riistovaltiomme verotuksen pohjattoman röyhkeyden. Ihan saatanan sama miten paljon yritit niin mitään ei jäänyt käteen, puhumattakaan sukanvarteen! Ne oli palanut jo ajat sitten, ne sukat. Jos ei lasketa niitä kauppoja mitkä tehtiin ohi kassan henkensä pitimiksi.

Kun verottaja yritti riistää hengiltä, väisteltiin alveja. Ne oli niitä kauppoja mistä ei tarvinnut maksaa marginaaleja, voittoveroja ja sitä kaikkea moninkertaista paskaa. Sitten jos satuit pikkaisen onnistumaan ja teit pienen tuloksen. Niin ei kun kerran vielä! Otetaan vielä kerran kermat päältä.

Olen aina ollut hyvinvointivaltion puolustaja mutta kaikella rajansa! Sitten kun koetat periytttää firman niin taas on verokarhu tunkiolla. Olisin tuolloin myynyt vaikka mummoni jos joku olisi kysynyt. Emäntä oli oikeassa. Olin pikku hiljaa kasvamassa myyntimulkuksi.

"Me olemme persoonamme vankeja. Luonteemme ominaisuuksille emme voi mitään. Olet Isäsi poika ja äitisi tytär. Sekoitus molempia.
Toiset jäävät kiinni vihan pimeään mustaan. Toiset Katkeruuden kuoppaan haudataan. Kateus toiset sokaisee.
Voit syyttää geenejäsi mutta mitä se hyödyttää? Asennetta ja ajatteluasi voit muuttaa. 

"Mä en ole koskaan miettinyt mitä muut minusta ajattelee." - Samuel Julchuin -

Kultainen 2000 - luku 

     Myyntitiimi

Siinä oli kaveri Turusta, sitä ei oikein kukaan ymmärtänyt? Mutta se oli siisti heebo. Ja jos se puhui, silloin harvoin kun puhui sillai et kaikki ymmärrettiin. Oltiin hiljaa, koska se puhui asiaa. Välillä Suomeksi ja välillä Turuks. Rauhallisuuden perikuva. Hillitty Turkulainen. 

Yksi kaveri oli Lahdesta. Semmoinen vekkuli kaveri, koomikon vikaa. Se vitsaili aina omalla pituudellaan kun se on vähän pätkä. Se teki siitä itse isoimman numeron. Mä sanoin sille kerran, et sä pärjäisit varmasti sata kertaa paremmin koomikkona kuin eristemyyjänä. Olen koettanut löytää sen videoita youtubesta mut en oo vielä löytänyt? Kai se ei ottanut neuvosta vaaria? Nykyään se myy jotain teollisuuden isoja ovia, jos ei ole jäänyt johonkin oven väliin?

Yksi kollegoista oli umpi Savolainen. Ihan helkutin hieno herrasmies. Se oli myyntimulkun perikuva. Semmoinen komee savolaispoika, Sliipattu. Kauppias sukua. Isänsä ollut myös myyntikouluttaja. Mut myydä se osasi itsekin, pirun sitkeä kaveri mutta aina pikkaisen kiero. Eihän se muuten ois savolainen. Käyn moikkailemassa häntä aina kun kuljen pitkin savonmaita. Tulee aina niin kotoinen olo. Myös sukumme juuret ovat savon sydänmailta. Tunnen syvää sielun sympatiaa ja rauhaa Kuopiossa.

Sitten oli kaks jätkää Helsingistä. Ne jakoi Helsingin markkina alueen kahdestaan itä - länsi suunnassa, eikä ne silti pärjännyt mulle. Mä möin enemmän. Siellähän asuu yli puolet suomalaisista. Mutta ei ne kumpikaan ollut paljasjalkaisia stadilaisia. Toinen oli Porista ja toinen vähän ylempää Torniolta.

Porilainen oli gentleman. Tatuoitu joka äidin unelmavävy. Vimpan päälle symppis tyyppi. Hymy huulessa painoi hommia ja oli reilu kaveri. Jätti lätkä-uran kesken, haki Oulusta morsiamen ja rakensi mökin Lappiin. Miks mä puhun menneessä aikamuodossa? 

Mä ystävystyin tämän mua puolet nuoremman kaiffarin kans ja ollaan edelleen tekemisissä. Molemmat edelleen samalla alalla kusetetaan asiakkaita. Ja aina kun nähdään niin hauskaa on. Tällä hetkellä Se reissaa ympäri Eurooppaa muijansa kanssa matkailuautolla ja painaa duunia sieltä käsin. Jostain päin Eurooppaa asiakas saa tälläkin hetkellä huippu tarjouksen sähköpostiin. Myyntimulkun liikkuva konttori. Saa nähdä tuleeko lähiaikoina uusia pieniä myyntimulkkuja?

Tää kaveri joka on sieltä Torniolta on pirun kova hiihtämään. Tai siis oli. Se on hiihtänyt enemmän kun mä oon ajanut autolla. Tarina kertoo et se on käynyt hiihtämässä ympäri maailmaa ja ollut jossain kisoissakin? Mä en niistä oikein tiedä mitään kun en seuraa hiihtoa. Pärjännytkin kuulemma on? Joku kirjakin siitä on kirjoitettu mutta mä en lue. Kirjoitan mielummin. Kerran kun saunottiin myyntitiimin kokouksen yhteydessä ja istuttiin lauteilla katsoin et, ei helkutti! Tää kaveri ois pärjännyt paremmin ihan muilla markkinoilla. Miespuolinen käärmeenlumoaja!

Tutun näköinen se oli jo entuudestaan kun näin hänet tehtaalla eka kerran. Sanoin sille et jotain samaa meis on, mut mä oon voittamaton! Mutta hiihtoladulle en tämän kaverin kanssa lähtisi. Rohkea saa olla muttei tyhmän rohkea.

Keski-Suomen mies asuu keskisuomessa, eli Jyväskylässä. Tässä mauttomassa ja mitään sanomattomassa kaupungissa asui yksi kollegani. Tiesittekö, että keskisuomalaiset luulee olevansa jotenkin fiininpiä? Ne luulee olevansa stadilaisii mut ei ne oo. Ei niillä ole mitään omaa. Murretta, erityspiirteisiä ominaisuuksia niin kuin muilla heimoillamme? Mistä lie ovat tupsahtaneet keskelle suomea? 

Paitsi meidän tiimin kaveri. Se oli asiamies. Semmoinen fiksumies. perusteli aina hyvin näkökantansa ja ui kuin kala vedessä. Asiallinen mies kaikin puolin. Mulla oli hyviä keskusteluja hänen kanssaan vaikka ei oltu aina samaa mieltä. Täytyy muistaa, että mielipiteet tappelee ei ihmiset. Hyvä se on pelaamaan golffia mutta mä oon parempi ampumamaan lintuja. Erähenkisiä kavereita ollaan molemmat. En ole varma onko se Jyväskylästä lähtöisin? Tuskin, kun on niin mukava?

Pohojaalainen. Kaikkihan tietää minkälaisia on pohojaalaaset? Niillä on kaikki suurempaa ja mahtavampaa kuin muilla. Isommat massikat ja pisimmät pellot. Niiden pitäis tulla joskus puukkohiippasille Tyrnäväläisten kanssa. Tappelemalla ja puoliväkisin naitiin naapurin Taina niillä mailla. Siellä jossain Kyröjoessa on vettä virrannut niin vähän, että sitä ei ole riittänyt alajuoksulle asti. Niinpä ne täytti sen verellä. Meidän tiimin ainoa nainen oli eri maata. Se oli pohjalaisakka reilu viiskymppinen ja kikatti kuin teini tyttö. Ihan huippu muija. Jämäkkä ja ahkera. Monessa liemessä keitetty muttei oo koskaan hätkähtänyt. Ei edes meitä.

Kerran me esitettiin, että kollegamme porin kaikkien äitien unelmavävy on sen poika kun yks lappalaisukko kävi liian iholle. Se oli silloin kun yhden kokouksen jälkeen lähdettiin muutamalle neuvoa antavalle tunturi pubiin. Se poromies ois halunnut tarjota meidän prinsessalle kuulema maailman parasta lohisoppaa kämpillä. Siellä ois voinut olla semmoinen käärme näyttely kaupan päälle et, huh, huh! Hitto kyllä me Lapin miesten metkut hoksattiin ja sanottiin ukkelille et,hopi hopi nyt menet yksikseen ryystämään sitä soppaa. Prinsessa on meidän kaikkien äitee ja aamulla on taas käppyröiden katsomis talkoot. Met lähemmä porukalla koisaamaan. Miettikää? Voisiko joku nirppanokka hienohelma pärjätä tämmöisen ukkolauman kanssa? Samassa työpaikassa, kollegana? Ei takuulla mutta pohjalaisakka pärjäsi. Se oli meidän tiimin äitee. Äiteetä käyn moikkaamassa edelleen satunnaisin kerroin kun ajelen pitkin pohjanmaan raitteja. Ja aina se kikattaa kuin teinityttö. Ja hänen miehensä kättelee niin kuin pohjalaisukko kättelee. Sillai et mulla on rystyset punaisena ja paskat meinaa tulla housuun.

Esimies on erimies

Tiimimme esimies oli käynyt myynnin ja markkinoinnin kaikki mahdolliset tutkinnot ja opiskelee koko ajan lisää. Ekonomis-miehiä. Herrasmies henkeen ja vereen. Käynyt ammattikorkean ja tutkintoja on enemmän kuin mulla joulukortteja. Mutta aina diplomaattinen, neuvotteleva ja hemmetin kärsivällinen. Sellainen oikea esihenkilö, joka oikeasti otti huomioon meidän hullujen erityispiirteet. Kohteli kaikkia tasapuolisesti ja kunnioittavasti. Otti ihmisen ihmisenä vastaan. Samalla tavalla kuin Isäni. Ensimmäisessä kehityskeskustelussa hän kysyi. Koetko, että napanuora katkesi liian aikaisin? Ja mä mietin et mitä se sekoilee? Mutta se tarkoitti hänen ja mun väliltä kun otin niin nopeasti hommat haltuun ja viipotin ympäri maakuntia myyntireissuilla. Ei mulla ollut aikaa kuunnella niitä sen jorinoita, mä olin provikka palkalla ja mulla oli himo vaan tehdä kauppaa. Mulla painoi asuntolaina päällä ja perhe piti elättää. Annoin hänen hoitaa ne käppyräjutut. Suutarit pysykööt lestissään.

Toiset kehityskeskustelut pidimme hänen kotonaan. Kokattiin yhdessä pastaa ja keskustelut pidettiin siinä samalla. Se oli sitä valmentavaa johtamista. Olen itse opiskellut myös sitä. Jää oli murrettu jo siinä vaiheessa ja seuraavana aamuna lennettiin taas Helsinkiin moikkaamaan loppua apinalaumaa. Taas oli joku kokous missä tuijoteltiin jotain myyntikäppyröitä. Esimiehemme osasi tehdä hiton hienoja powerpoint esitelmiä. Tottakai ne oli hienoja kun mun nimi patsasteli aina ylimpänä ja taas tuli joku lahjakortti palkinnoksi. Egokin muistutteli jälleen kauluspaidan alta olemassa olostaan. Se pamppaili Mutta pysyin coolina.

Koetin monesti saada hänet hermostumaan mutta paskat! Ei se koskaan hermonnut. Ärsyttävän tyyni kaveri vaikka koetin kaivaa verta nenästä. Ei silloinkaan kun pöllin yhdessä kokouksessa meille sauna kaljaa kokouspaikan jääkaapista mikä oli lukittu riimulla. Mulla oli porukan laihimmat kädet, joten sain sen homman. Ja syyt niskoilleni. Lasku tuli perässä ja kehityskeskustelu käytiin jälleen. Sekin meni hyvässä hengessä. Se oli kokous mihin hän ei itse päässyt osallistumaan. Hän oli tuolloin valloittamassa Ruotsia ja se hullu hiihtäjä tuurasi esimiestämme. 

En ymmärtänyt miksi juuri porukan vilkkain kaveri oli pestattu tuuraajaksi? Se hyvä puoli siinä oli, että se kokous ei kestänyt kuin viisi minuuttia ja sit lähdettiin baariin. Ennen baaria se hullu kävi hiihtämässä kolmenkymmenen kilometrin lenkin. Me muut oltiin jo naula päässä kun se tuli hiihtolenkiltä. Mutta aina se kerkesi mukaan pippaloihin. Kerkesi tulla kertomaan huippu tarinoita miten se oli hiihdellyt pitkin maailmaa. Sivisti meitä Uuno Turhapuro tietämyksellään. Se osasi kaikki repliikit ulkoa. Ihme hiihtäjä tämä Torniolainen?

Meillä oli hienoja keskusteluja työstä ja elämästä yleensäkin esimieheni kanssa. Sen voin sanoa, että hän oli paras esimies mitä mulla on ollut tähän astisen elämäni aikana. Uskon vakaasti ettei parempaa tule, jollen tee töitä enää ysikymppisenä. En tiedä onko missään määrritelty miten pitkään Myyntimulkut voi tehdä töitä?

Lisäksi siitä jäi jäljelle sen aikaisen elämäni paras työpaikka mitä tulee tiimihenkeen. Siihen mitä tarkoittaa oikea tiimiytyminen. Silloin ei työntekijöiden kesken ole vähäistäkään kateutta ja kaunaa. Tsempataan toisia ja tehdään yhdessä hommia. Painetaan kvartaalitaloudessa firman eteen kaikki yhdessä! Tai mistä mä tiedän mitä kollegat minusta selän takana jauhoi? Mä nimittäin pesin aina kollegani myyntikilpailuissa. Möin eniten, tienasin eniten ja pokkasin palkinnot kaupan päälle. Ego ilmoitteli tasaisin väliajoin olemassa olostaan. Se eli samassa rytmissä kvartaalitalouden kanssa. Ne oli jotenkin symbioosissa. Jännä juttu? Ja sitten nukkui pois Isäni. Perheemme Leijona, sukumme sielu. Siinä kai tuli stoppi minullekin? Tai sitten ei, ehkä vain pakenin hetken.

organisaatiot miettivät aivan liian vähän työviihtyvyyttä ja sitä miten tärkeä voimavara on hyvin voiva henkilökunta ja sitä miten paljon se voi vaikuttaa yrityksen menestymiseen - Samuel Julchuin -

Elämä jatkuu 2020 luvulla

Isäni

Isäni oli vanhan liiton mies. Rauhallinen, Asiat perusteleva ja diplomaattinen. Leijona, joka suojelee laumaansa. Tarvittaessa murahtaa ensin vienosti, sitten pikkaisen kovemmin ja lopulta ärjähtää!  Se oli sellainen ärjähdys, että silloin kannatti etsiä jo piilopaikkaa! Ai, että kuulinko sen? Kyllä mä muutaman kerran taisin kuulla? Silloin eka kerran kun heitin keihäällä pikkuveljeä ja korva repesi melkein irti. Tuli äkkilähtö sairaalan ja juoksin takametsään. Uskalsin tulla kotiin vasta iltahämärässä hiippaillen. Pikkuveli oli käyty kuromassa kasaan sillä aikaa ja korva oli onneksi tallella. 

Ei isä rähjännyt semmoisista pikku rikkiestä, itsekin ollut kloppi ja kertoi mielellään tarinoita omasta lapsuudestaan ja nuoruudestaan. Ei ne ihan kilttejä ja viattomia tarinoita kaikki ollut. Isä oli objektiivinen ja oikeudenmukainen. Isällä oli karismaa, sellaista jännää? Sellaista kun hän astui tilaan niin hyvä aura seurasi mukana. Sellainen turvallinen ja rento. Isällä oli erittäin hyvä huumorintaju ja tilannekomiikka. Hän osasi rentouttaa fiiliksen ja tilan. Isän motto oli varmaan, että ollaan ihmisiä ihmiselle. Isä tuli toimeen kaikkien kanssa vauvasta- vaariin. Hän oli mukana monessa. Järjestöjen hallituksissa, sekä taustamiehenä monissa jutuissa. Isä tunsi valtavan määrän ihmisiä eri aloilta. Hän oli myös erittäin isänmaallinen. 

Elämä jatkui isäni kuoleman jälkeen. Tai sitten ei? Minut se lamaannutti hetkeksi. Kyllä mä sitä käsittelin mutta varmaan meni niin lujaa etten ehtinyt oikein käsitellä? Ainakaan heti. Otin lomaa töistä muutaman viikon ja järjestelin isän toiminimen asiat. Hän veti eläkkeellä vielä työturvakursseja ja kaikkia niitä muita direktiivijuttuja mistä sai huippu hyvät hillot muutaman tunnin paskanjauhamisella. Opettaa nyt neljäkymmentä vuotta hommia tehnyttä konekuskia mihin varoituskolmio laitetaan, jos kone hyytyy ajoradalle. Sääntö Suomi, oikea direktiiviviidakko. Herran nuhteessa elävä kanssa ilman mitään maalaisjärkeä. Byrokraattien luvattu valtakunta. Pilkunviilajia konttorit täynnä , joiden palkat me myyntimulkut maksetaan verovaroin.

Ihmisellä on nykyään lompakot täynnä kaiken maailman pätevyyskortteja. Ihme ettei paritteluunkin vaadita jotain ammattipätevyyttä? Mä voisin alkaa vetämään semmoisia kursseja. Sitähän sanotaan, että valmentajaksi ryhtyy yleensä ne jotka ei oikein itse pärjää hommassa. Helppoa rahaa näyttelemällä jotain diasarjoja peräkammarin pojille. Ja muutaman satasen lasku perään. Tuskin tulisivat hullua hurskaammaksi? Naimahommat on miesten hommia, ne pitää oppia käytännössä ja kantapään kautta. Ei niitä opita kirjekursseilla tai dioja töllöttämällä.

Nyt vanhuus vierii sillalla Kuin kolikko tai tupakka Ja sanotaan, et kuolema On kauppamies ja taitava Kun sitten poistuu varmistin Pois henkäys viimeisin Elämä on juhla Elämä on juhla - Samuli Putro-

Isäni kuolinpäivä on itsenäisyyspäivä. Olimme koko perhe koolla. Lauloimme hänelle veteraanien iltahuudon ja silloin hän sai lähteä. Se valo minkä autoistamme näimme menevän kirkolta kohti isän taloa ja laskeutuvan juuri sinne suuntaan missä kotikatu sijaitsi kun ajoimme letkassa pitkin pakolantietä lapsuuden kotiin. En tiedä mikä se oli? Tähdenlennot ei lennä tuommoisessa kaareessa. Siitä supistiin sisarten kesken mutta siihen se jäi.

Kukkalähetyksiä oli tullut jo. Äitimme keitteli jotain soppaa, lienee yöpalaa meille lapsille ja sanoi , " miksi niitä kukkia pitää nyt tuoda talo täyteen? miksei niitä tuoda ihmiselle silloin kun  hän vielä elää? "

Viimeisin minkä lähetti toi oli jo myöhään puolen yön jälkeen.  Lähetyksessä oli kauniit kukat ja tervehdys. Osanottomme, Tv: Pääministeri Juha Sipilä perheineen. 

Villan myyntiä. Rakennukset tarvitsevat peiton päälle.

Ok, mä möin edelleen. Möin välillä unissaankin. Villan myynti on siitä helppoa, että siinä ei tarvitse miettiä muuta kuin paljonko kehtaa pyytää asiakkaalta per kuutio. Sopii tämmöiselle tyhmemmällekin myyntimulkulle. Sopivan yksinkertaista yksinkertaiselle miehelle. Kovin paikka oli kun piti mennä tekemään vuosisopimukset Pohjois- Suomen rautakauppiaiden kanssa tuotteidemme toimituksista. Ne olivat aina alkuvuodesta. Niissä käytiin läpi millä hinnalla tavarat toimitetaan seuraava vuosi. Niihin piti valmistautua Huolella ja laatia kirjallinen sopimus. Mä en ole ikinä ollut oikein hyvä deadlaineissa ja rustasin jonkinlaisen prosyyrin yleensä aina viime sekunneilla. Yön hiljaisina tunteina kun aamulla oli jo palaveri.

Osa kauppiaista oli ihan hirveitä nillittäjiä. Jos koetin nostaa tuotteen hintaa kymmenen senttiä per artikkeli meinasivat että oon hullu kun tulen tuommoisen paperin kanssa! Et sä ymmärrä kloppi paljon tämä on prosentteina? Mä esitin tyhmää ja tuumasin vain, että eihän kauppaa tehdä prosenteilla vaan euroilla ja myyntikatteella? Kilpailu oli välillä sairasta ja kauppaa tehtiin vaikka tappiolla rautakaupoissa. Sitten kun tapeltiin niin syyhän oli tavarantoimittajan vaikka kaikille oli samat sisäänostohinnat. Kyllä mä ne sopparit aina jotenkin maaliin väänsin. Ja laadukkaat tuotteet rahdattiin taas kauppoihin. Siinä piti olla vähän kameleontti. Vaihtaa aina vähän väritystä riippuen minkä tyyppisen kauppiaan kanssa jaaritteli. Joskus jaarittelut meni niin pitkiksi, että kaupat syntyi siinä sivussa. Vähän niin kuin vahingossa.

Parhaimpia oli Lapin kauppiaat. Heidän valtakuntaansa ei voinut mennä egoilemaan. He haistoivat heti palaneen käryn, jos koetit olla jotain muuta kuin olet. Karigasnienellä jäin kerran porisemaan Kauppiaan kanssa niin pitkään, että tarjosi yöpaikan. Sillä oli busineksia jos minkälaisia. Se oli juuri heittänyt ulos jonkun valikoimaneuvojan. Hesalaisen liituraita pukumiehen joka oli käynyt pätemässä sille et mitä ja miten sen pitäis myydä niitä rautakaupan tavaroita. Vaatinut, että pitäisi lähteä johonkin kauppias koulutukseen Helsinkiin? Tää kauppias oli tehnyt Kauppaa jo kolmannessa sukupolvessa ja oli jo ikämiehiä. Oli kloppi hypännyt bemariinsa ja pätkinyt matkoihinsa kun kauppias vähän koulutti siloposki myyntimulkkua. Karigasniemeltä on helvetinmoinen matka Helsinkiin takaisin!

Mulle se sanoi et sinähän se oletkin veijari kun oli juteltu ensimmäiset kolme tuntia. Oltiin menossa jossain naisseikkailuiden ja hirven mettuun puolessa välissä kun kaupat syntyi. Koetti saada mut vielä Lappiin töihin hänelle? Olisi myynyt helvetin hienon tontin jostain jokivarresta ja kaupasta olisin saanut rakennustavarat mökkiini ilmaiseksi. Pakkaa tavarat ja tuu perheesi kanssa tänne? Myyt tässä kaupalla puutavaraa ja kun sulla on se rekkakorttikin niin ajat tavaraa välilä mun Norjalaisille asiakkaille? Kyllä me eukollekin hommia keksitään?

En mä voinut silloin, lapset oli vasta ala-aste ikäisiä ja emäntää en saisi kirveelläkään kaamokseen. Jos nyt saisin päättä, lähtisin heti tästä helkutin oravanpyörästä. Nyt olisin valmis. Möisin puutavaraa muutaman tunnin, kävisin ajelemassa rekalla pitkin vuonomaata ja sen loppu ajan kirjoittaisin. Se viisi vuotta vierähti mukavasti mukavien työkavereitten ja yhteistyökumppaneiden kanssa. Sitten päätin Downshiftata? Siitä alettiin puhumaan, kuulosti hemmetin hienolta. Sitä mä voisin tykätä tehdä. Piti vain ensin selvittää mitä se tarkoittaa? katsoin sen Googlesta ja sivistyin salaa.

Downshitftaus on alun perin Yhdysvalloissa syntynyt aatesuuntaus ja elämänasenne, jonka tarkoituksena on parantaa elämänlaatua vähentämällä työntekoa ja kulutusta. Downshiftingin yleistyminen elämänasenteeksi nuorten aikuisten keskuudessa voidaan nähdä vastalauseena nyky-yhteiskunnan materialistista, suorittavaa mentaliteettia kohtaan.  - vikipedia-

Hitto tää on mun juttu tajusin heti! Tätä mä olen etsinyt ikäni! Paras homma laiskalle myyntimulkulle. Paras lause mikä upposi sydämeen kuin sula vaha.

 " parantaa elämän laatua vähentämällä työntekoa" - kuin tehty minulle!

Kohti downshiftausta

Sitten seuraa otos julma Keski-ikään tulokulma Näyttää liian jyrkältä Ja sut voi yli pyyhkäistä On tulokkaiden karsina Ja sopimukset katkolla Elämä on juhla- Samuli Putro- 

Tämän mä kyllä handlaan ja niinpä sanoin itseni irti. Tai siis en mä itseäni irti sanonut vaan aikansa kutakin. Tuli liikaa säätöä ja homma meni  minulle ei kelvolliseksi. Mä olen aina ollut semmoinen vapaa taitelija myös työhommissa. Jos minut koettaa puristaa liian lujaa johonkin muottiin tai sulloa pulloon tulen hulluksi. Silloin tunne pelaa ehkä järkeä nopeammin ja menen intuitiolla eteenpäin. Teen nopeitakin ratkaisuja miettimättä sen kummemmin seurauksia. Se ei aina ole välttämättä hyvä juttu. Ei varsinkaan silloin jos leipä on siitä kiinni. Mutta minulla se on toiminut yllättävän hyvin, ainakin tähän asti. En mä silti auktoriteetteja vastusta. Kyllä on hyvä olla aina joku pätevämpi rinnalla joka ohjaa ja neuvoo. Mutta sellainen, joka antaa vastuuta vähentämällä valtaa on ihan paska tyyppi. Kaikille pitää antaa vastuuta ja valtaa kykyjen mukaan. Ne kulkee käsi kädessä mun mielestä. Ei voi olla niin, että sulla on kauhee vastuu mutta et saa käyttää valtaa ja toisinpäin. Tosin jotkut mulkerssonit käyttää sitä ihan väärin. Tunnen sellaisia tyyppejä jonkin verran. En oikein viihdy sellaisten seurassa. Ne on mulkkuja ihmisenä, mutta eivät välttämättä myyntimulkkuja.

Ihmisen kannattaisi kuulemaa vaihtaa työkuvioita noin 5-7 vuoden välein. Silloin ei pääse leipääntymään. Mä olen aika lailla mennyt tällä periodilla. Ja nyt päätin kokeilla sitä downshiftaajan uraa! Kuulostaakin paljon paremmalta kuin myyntimulkku. Kaveritkin on varmaan kateellisia mulle nyt. Laiskottelen jonkun aikaa ja nostelen pulleaa ansiosidonnaista päivärahaa. Sääli on sairautta ja Kateus ansaitaan. Ohoh, meinasi se ego taas alkaa huutelemaan olkapäällä kuin se kuuluisa piru. Nyt täytyisi vähän harjoitella nöyryyttä.

Eka kertaa elämässäni työttömänä työnhakijana ja olin jo 44 - vuotias kaveri. Nyt ei ole varaa pullistella. Nyöriä tiukemmalle ja kohti omia juttuja ja seikkailuja. Nyt otan pikkuisen takaisin. Joutaa yhteiskunta vähän aikaa elättämään kun myyntimulkku downshiftaa. Niin mä sen itselleni selitin kun se kuulosti niin hemmetin hienolta. Tai sitten se oli vain lievä burn out. Sukat oli palanut jo nuorempana, nyt syttyi tuleen koko ukko.

Googletin vähän lisää ja löysin vastauksen?

stressitason äärimmilleen venyttäminen sekä jatkuva parempaan pyrkiminen ja loputtomat ylityöt ovat ominaisia nykypäivän yritysmaailmassa. Downshiftaaja näkee näiden asioiden johtavan ennen pitkää romahdukseen, sairastumisiin, perhesuhteiden rakoiluun ja unettomuuteen.

Keskeisenä ajatuksena on, ettei raha tuota ihmiselle onnellisuutta vaan sosiaalinen pääoma ja perusasioiden toimivuus, joka luo turvallisuuden tunteen ja pohjan mielenrauhalle. Ihmiselle keskeisimpinä asioina nähdään työn sijaan olevan esimerkiksi perhe, ystävät, elämykset ja niin henkinen kuin fyysinen terveys, joista downshiftaaja ei ole valmis luopumaan rahan tai statuksen tähden.  - vikipedia-

Hittolainen, siinähän se oli vastaus kuin apteekin hyllyltä. Rahan perässä juokseminen saa nyt jäädä. Mä golffaan kesän ja syksyksi lähden ampumaan hirviä. Ei huolta huomisesta. Laiskottelen ja teen juuri sen verran kun haluan. Ja jos en halua en tee mitään. Mutta sitten tapahtui jotain? Istuin yksin eräs lokakuun ilta hirvitornissa kyttäämässä hirviä kun reppuuni olin jostain syystä pakannut kynän ja paperia. Yht' äkkiä aloin vain kirjoittamaan, eikä siitä sitten tullut loppua. Jotain oli vinksahtanut päässäni? Kirjoitin ensin otsikon. Kaikki muu paitsi hirvenmetsästys on turhaa, jatkoin ja jatkoin......

Kaikki muu paitsi hirvenmetsästys on turhaa on kirjoitukseni rakkaasta harrastuksestani...